Mä tahdon olla niin kuin Carrie
0Löysin H&M:n alesta tän ihanan mekon tammikuussa. Olin itse asiassa ihaillut tätä jo marraskuussa ja sovittanutkin, mutta ystäväni Katja torppasi mekkoajatuksen, koska hän ei siitä pitänyt ja Janinkin mielestä mekko oli vaan outo lähettäessäni hänelle kuvan sovituskopista.
Itse kuitenkin rakastuin mekkoon täyttä häkää ja kun se tuli alennusmyynnissä vastaan -70% alennuksella, oli minun se ostettava. Samana päivänä sattui vielä jäsenille lisäale ja minulla oli käyttämättä joku lahjakortin jämä, joten mekolle jäi lopulta hintaa kolmisen euroa.
Vein mekon ensimmäistä kertaa ulkoilemaan viikko sitten, kun kävimme ystävien kanssa syömässä. Mekko jakoi mielipiteitä niin somessa kuin livenä, mutta siltikin edelleen itse rakastan sitä yli kaiken.
Olen aina ollut vähän oman tien kulkija vaatevalintojeni suhteen ja usein saanut vaatteistani noottia jopa omalta ystäväpiiriltä. Joskus palaute on ollut positiivista, joskus ei niinkään. Onneksi olen aina omannut sen verran hyvän itsetunnon, että olen uskaltanut ilmaista itseäni vaatteiden kautta. Olen myös onnellinen, että olen onnistunut siirtämään tämän saman rohkeuden Melissaan, jota jopa hänen oma opettajansa kehui tästä.
Nuorempana otin paljon vaikutteita ulkomaalaisista muotilehdistä, joihin varmaan kulutinkin puolet rahoistani. Miksi niiden muuten pitää olla Suomessa niin kamalan kalliita? Löysin usein lehdistä inspiraatiota kivoihin juttuihin, joita toteutin omalla tavallani. Minulla oli esimerkiksi pillifarkut käytössä jo useamman vuoden ennen kuin ne tulivat muotiin ja kaverini pitivät minua tosi outona. Paria vuotta myöhemmin kaikilla oli ne jalassa ja minä olin jo valmis siirtymään uuteen juttuun.
Otin paljon vaikutteita myös televisiosta ja elokuvista. Edelleen, tänäkin päivänä, ultimaattinen muoti-idolini on Carrie Bradshaw. Sinkkuelämää oli sarjana loistava, mutta mikään ei voita niitä asuvalintoja, joita varsinkin Carrien päällä nähtiin. Patricia Fieldiähän eli Sinkkuelämän puvustajaahan tässä pitäisi kiittää niistä kaikista asuista, mutta hei kuka muistaa Patrician nimeltä? On vaan niin paljon helpompaa sanoa haluavansa pukeutua kuin Carrie.
Carriesta inspiroituneena mä esimerkiksi lukioikäisenä vein pikkuveljeni pienet maastokuvioidut housut (jotka oli mulle silloin just täydellisen kokoiset), pätkäisin niistä lahkeet poikki polven alapuolelta ja puin ne päälle korkkareiden kanssa. Haaveilin myös ikuisuuden samanlaisesta kikkarapehkosta kuin Carriella.
Mun mielestä on ihan mieletön rikkaus uskaltaa pukeutua juuri niin kuin itse haluaa. Sillä erottuu massasta, pääsee toteuttamaan itseään luovalla tavalla ja saa vaatekaapistaan ihan itsensä näköisen.
Mä oon yrittänyt pyrkiä kulutuksessa siihen, etten enää ostaisi halpamuotia itselleni niin paljon, mutta joskus silti ostan vaatteita alennusmyynnistä. Mä kuitenkin joko kulutan ne loppuun tai myyn eteenpäin kirpparilla. Ostan myös tosi suuren osan koko perheen vaatteista käytettynä ja yritän tällä pyrkiä kohti niitä eettisempiä valintoja.
Tämäkin mekko tulee olemaan mun vaatekaapissa varmasti monen monta vuotta ja kun kyllästyn siihen, vien varmaan kankaan anopilleni, joka loihtii siitä jotain vielä ihanampaa!
Mekko, pinnit ja laukku: H&M
Kengät: Skopunkten
Uskallatko sinä pukeutua just niin kuin itse haluat?
Teinin kanssa Backstreet Boysien keikalla
Olimme Melissan ja kahden meidän ystävän, Heidin ja Jaden, kanssa kesäkuussa Backstreet Boysien keikalla Hartwall Areenalla.
Ostimme liput heti marraskuussa niiden tultua myyntiin ja Heidi yritti kovalla ilveellä saada ne ostettua heti ekalla minuutilla. Siltikin saimme paikat ihan melkein perimmäisestä ja ylimmästä katsomosta. Kaiken lisäksi oli enää hajapaikkoja jäljellä eli meillä oli kaksi vierekkäistä paikkaa ja kaksi yksittäistä paikkaa.
Ei se meidän fiilistä onneksi pilannut! Päästyämme keikkapaikalle kaksi naista kärsi yläkatsomossa niin pahasta huimauksesta, että heidän täytyi poistua katsomosta. En kyllä yhtään ihmettele, koska olimme oikeasti todella korkealla. Näin ollen meille vapautui kaksi vierekkäistä paikkaa lisää eikä kenenkään tarvinnut istua yksin. Ne meidän kaksi hajapaikkaa vain jäivät tyhjäksi.
Kun valot sammuivat ja musiikki alkoi soida, oli loppuunmyyty Hartwall Areena täynnä kirkuvia naisia. Ja tämän siis sai aikaan viisi miestä, joista vanhin on melkein viisikymmentä. Vieressäni istui nelikymppinen nainen, joka huokaili kovaan ääneen aina Brianin näkyessä screenillä, kirkui tärykalvoni melkein puhki ja itki koko keikan ajan vuolaasti. Jotenkin minusta tuntuu, että hän oli ensimmäistä kertaa kyseisen bändin keikalla.
Itsehän olin katsomassa Backstreet Boysia jo kolmatta kertaa. Bändi on esiintynyt Suomessa viidesti, joista ensimmäinen konsertti oli minun ollessa ala-asteella eikä vanhempani innostuneet konsertista yhtään niin paljon kuin minä itse. Miksiköhän lie?
Parikymppisenä maksoin itse lippuni ja kävin kahdesti katsomassa bändiä Hartwall Areenalla. Molemmilla kerroilla olin konsertissa serkkuni kanssa ja meillä oli paikat seisomakatsomosta. Vaikka pääsimmekin lähelle lavaa, en nähnyt oikeastaan mitään kuin screeneiltä, koska olen niin lyhyt ja kaikki muut olivat minua pidempiä, joten he veivät kaiken näkyvyyden. Ei se minun menoa haitannut, koska koko yleinen tunnelma konserteissa on niin huikea.
Edellinen Suomen vierailu oli 2014 ja olisin varmasti konserttiin mennyt, jos olisin siitä ollut tietoinen. Jotenkin olin autuaan tietämätön konsertista, kunnes risteilylle lähtiessäni Helsingissä törmäsin flyeriin, jolla konserttia mainostettiin. Harmillisesti konsertti oli juuri risteilyni aikaan enkä näin ollen konserttiin päässyt.
Tuo harmitti ihan suunnattomasti ja kun Heidi kysyi minua mukaan tämän vuotiseen konserttiin, sanoin heti lähteväni. Nyt oli parasta, että myös Melissa oli niin vanha, että hän oli innokas lähtemään mukaan. Backstreet Boysien tuotanto on soinut meillä kotona koko Melissan elämän ajan, onhan bändi ollut pystyssä jo 26 vuotta.
Ihan huikeaa, että neli- ja viisikymppiset miehet saavat edelleen täyden areenallisen naisia kirkumaan vetämällä samoja tanssirutiineja kuin silloin ysärillä.
Konsertti oli muuten iloinen yllätys, kun jotenkin olin ajatellut sen kestävän noin tunnin ja heidän laulavan niitä hittibiisejä pieninä pätkinä ja yhdistettynä yhdeksi pitkäksi biisiksi. Näin he tekivät edelliskerralla, kun kävin konsertissa. Nyt kaikki biisit kuitenkin soitettiin kokonaan ja olihan se ihan parasta. Selvästi myös bändi oli tiedostanut, että ne ysärin hittibiisit vetää parhaiten yleisön mukaan ja niitä olikin huimasti.
Ajoimme Helsinkiin konserttipäivänä ja ajoimme konsertista vielä kotiin yöllä. Oli rankka reissu, mutta konsertti oli niin huippu, että hyvin jaksettiin. Ja varmasti mennään taas uudelleenkin, kun Backstreet Boys saapuu Suomeen.
Ainut mikä jäi harmittamaan, oli fanituotteiden kovat hinnat. T-paidat olisi olleet kivat, mutta melkein 100 euroa kahdesta paidasta tuntui vähän liian kalliilta. Pitää varmaan alkaa tutkimaan nettikauppojen tarjontaa.