Junibacken taaperon kanssa vs eskarilaisen kanssa
Junibackenin aukioloajat (kevät 2023)
Maanantai-perjantai 10:00-17:00
Lauantai 09:00-17:00
Sunnuntai 10:00-17:00
Suljettu seuraavat maanantait: 6., 13. ja 20. maaliskuuta, 17. ja 24. huhtikuuta
HUOM! Junibacken ottaa vierailijoita vastaan vain ennakkovarauksella eli liput täytyy ostaa ennakkoon nettikaupasta. Lipun voi periaatteessa ostaa myös tiskiltä, mutta ilman aikavarausta ei pääse sisään ja Junibacken voi olla täynnä.
Junibacken ei myöskään ota vastaan käteismaksuja. Nettisivut on suomeksi, joten lippuja on helppo ostaa vaikka ei osaisikaan ruotsia.
Kuinka kohteeseen Junibacken pääsee?
Junibacken sijaitsee Djurgårdenin saarella ja sinne on oikein helppo mennä julkisilla. Jos kuitenkin menet autolla paikalle, on Junibackenin lähettyvillä muutamia pysäköintipaikkoja. Osoite on Galärvarvsvägen 8.
Jos tulet keskustan suunnasta julkisilla, hyppää keskusasemalta (T-Centralen) bussiin numero 69 suuntaan Djurgårdsbrunn tai ratikkaan numero 7 suuntaan Djurgården Waldemarsudde. Molemmilla näillä SL:n reittihaku kehottaa jäämään pois pysäkillä Djurgårdsbron, mutta ainakin tuo ratikka numero 7 kyllä jatkaa vielä lähemmäs. Nimittäin jos olet menossa Vasamuseetiin tai Nordiska museetiin, niin ratikkapysäkki on seuraava nimeltään Nordiska museet/Vasamuseet ja Junibacken sijaitsee aivan Vasamuseetin vieressä eli suosittelen kyllä jäämään ratikalla vasta pysäkillä Nordiska museet/Vasa museet.
Jos tulet Siljan terminaalista metrolla, niin lähdet liikkeelle asemalta Gärdet. Hyppää punaisen linjan metroon numero 13 päätepysäkkinä joko Liljeholmen tai Norsborg ja matkusta noin minuutti pysäkille Karlaplan. Jää Karlaplanilla pois ja hyppää bussiin numero 67 päätepysäkkinä Blockhusudden. Jää pois pysäkillä Nordiska museet/Vasamuseet. Bussia joutuu odottelemaan hetken ja SL:n reittihaku ehdottaakin 6 minuutin kävelyä, josta voi hypätä ratikkaan numero 7 ja jäädä pois sitten tuolla samaisella pysäkillä kuin bussista. Me ollaan monesti kävelty tuolta Karlaplanilta, koska ei siitä oikeasti kävele kuin noin 10 minuuttia Junibackeniin. Bussilla voi jäädä pois joko tuolla Nordiska Museet/Vasamuseet pysäkillä tai pysäkillä Strandvägen. Molemmilta pysäkeiltä on aika sama matka kävellä perille.
SL:n reittihaku on muuten superhelppo käyttää. Laitat vaan lähtöpaikan ja määränpään hakuun ja alla ilmoitetaan sulle millä voit kulkea. Sivu on ruotsiksi, mutta jopa mun surkealla ruotsilla oon aina selvinnyt sen käyttämisestä.
Lipun voi maksaa joko puhelinsovelluksella tai niin, että piippaa pankkikortin kortinlukijassa bussissa tai metroon mennessä. Metroasemilla on kyllä myös lipunmyyntiautomaatteja sekä ihan tiski mistä niitä saa ostettua.
Siljan terminaalista pääsee bussilla myös tuohon sillan kupeeseen. Sain kommentin, että 69 kulkisi sinne, mutta bussikartan mukaan se on bussi numero 76. Kannattaa tarkistaa asia vielä laivan infosta, koska en itse ole kulkenut ollenkaan bussilla aiemmin. Täytyy tämä testata seuraavalla matkalla.
Paikalle pääsee myös lautalla. Itse en oo käyttänyt tällaista kuin kerran niin en kovin hyvin osaa siitä kertoa. Tästä linkistä pääset kuitenkin tutustumaan lautta-aikatauluihin.
Mitä sisäänpääsy kohteessa Junibacken maksaa?
Lippujen hinta vaihtelee päivän ja sesongin mukaan, mutta pääosin hinnat on:
MA-PE:
Aikuiset 165SEK
2-15v lapset 140SEK
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi
LA-SU:
Aikuiset 225SEK
2-15v lapset 190SEK
Alle 2-vuotiaat ilmaiseksi
Nämä lauantai ja sunnuntaihinnat on ilmeisesti käytössä myös ruotsalaisten loma-aikoina. Esim viikolla 9 oli Ruotsissa hiihtoloma ja silloin liput oli koko viikon tuolla viikonlopun hinnalla.
Silja Linen Club One-kortilla saa lipuista 5% alennusta. Verkossa lippuja ostettaessa kirjoitetaan kohtaan promocode koodi ”Clubone”. Esim meiltä (minulta ja 6-vuotiaalta) tällä alella liput maksoi yhteensä 290SEK. Verkkopankki veloitti minulta 27,03€.
Liput saa peruttua vierailupäivään asti kirjautumalla sivuille ja sieltä valitsemalla hallitse varaustani. Junibackeniin on myynnissä myös vuosipasseja.
VOIKO JUNIBACKENISSA SYÖDÄ?
Junibackenissa on ravintola, joka tarjoilee evästä niin pieneen kuin suureen nälkään. Mä olin suunnitellut, että syötäisiin tällä kertaa lounasta ravintolassa, koska sattui olemaan sellaista, joka kävi myös meille viljattomille. Lapsi ei kuitenkaan leikkimiseltä malttanut pysähtyä ollenkaan syömään ja jätettiin Junibackenin ravintola välistä.
Ravintolassa on vaihteleva valikoima lämmintä lounasta ja kylmää päivällistä (esim salaatteja) tarjolla. Me oltiin paikalla maanantaina ja meidän käynnin aikaan tarjolla olisi ollut lounaaksi
- grillattua kanaa ja paahdettuja kasviksia (gluteeniton ja laktoositon) 135SEK
- soijapihvejä, tummaa riisiä, bataattia ja porkkanakreemiä (vegaaninen, gluteeniton, laktoositon) 125SEK
- lihapullia, perunamuusia, kermakastiketta, puolukkaa ja suolakurkkua (gluteeniton, muusi sisälsi laktoosia) 130SEK
Lapsille tarjolla olisi ollut lihapulla-annos isona (85SEK) tai pienenä (65SEK) ja jälkkäriksi olisi voinut ostaa esimerkiksi pannukakkuja. Jos ei ollut kovin nälkäinen, annoksen olisi voinut tilata puolikkaana. Vaihtuva menu päivittyy aina nettisivuille, mutta menu oli netissä saatavilla vain ruotsiksi tai englanniksi.
Omia eväitä ei voi Junibackenin sisällä syödä, koska siellä ei ole sille varattua tilaa. Kesäisin ulkona on tilaa, jossa syödä eväitä sään salliessa.
Minkä ikäiselle junibacken sopii?
Mä oon käynyt paikalla sekä taaperon, eskarilaisen että koululaisen kanssa. Tämä taisi olla mun kolmas vierailu. Sanoisin, että sellainen teini-ikää lähestyvä koululainen ei välttämättä paikalla enää viihdy, mutta alle 10-vuotiaille paikka on just passeli.
3-vuotias ihmetteli paikkoja kyllä innoissaan ja oli haltioissaan monista jutuista, mutta ehkä ei ihan vielä kaikkia juttuja ymmärtänyt. Osa hahmoista oli ihan outoja, koska no ei meillä ole kaikkia ruotsalaisia satuja luettu. 6-vuotiaalle leikittävää oli hurjasti enemmän, koska hän uskalsi mennä ihan eri tavalla tutkimaan joka ikistä koloa ja liukumäkeä.
Peppi Pitkätossun talossa Junibackenin toisessa kerroksessa on putkimainen liukumäki, johon lapsi ei 3-vuotiaana uskaltanut mennä ollenkaan, mutta 6-vuotiaana laski sitä innoissaan monet kerrat.
Satujuna ei sovi herkille
Junibackenin sisäänpääsyyn kuuluu lippu satujunaan. Lipun saa sisälle astuessa ja lipun voi käyttää vierailun aikana kerran. Ajan satujunaan astumiseen voi päättää itse.
Satujuna on vähän kuin huvipuistolaite. Satujunassa istutaan turvakaaren takana liikkuvassa vaunussa, jossa kuuluu selostus. Selostuksen saa valittua myös suomeksi ja samaan vaunuun ei laiteta eri seurueita eli siellä saa olla rauhassa omalla porukalla. Satujunassa ei saa kuvata, joten kuvia ei siksi satujunan sisällöstä ole. Ajelu kestää vajaan 10 minuuttia.
Herkälle 3-vuotiaalle satujuna oli ehkä jopa hieman traumatisoiva kokemus. Varsinkin loppuosa satujunasta on aika pelottava äänineen ja surullisine satuineen. 6-vuotiaskin hieman säikähti, kun ei muistanut mitä tuleman pitää. Loppufiilis oli kuitenkin hyvä ja hän olisi halunnut satujunaan uudemmankin kerran.
Herkimmille kuitenkin suosittelen jättämään satujunan välistä vaikka se kuuluukin lipun hintaan.
Lipun hintaan kuuluisi myös erilaisia teatteriesityksiä päivän mittaan, mutta luulisin näiden kaikkien olevan ruotsiksi. Tätä en voi mennä vannomaan, koska en oo kertaakaan lasten kanssa niitä katsonut, mutta ainakin nimet on aina olleet ruotsiksi.
Onko junibacken jo sinulle tuttu?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA MATKOJA MYÖS INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
Kuinka päästä eroon epäonnistumisen tunteesta oman pään sisällä?
Raskausaikoina olen haaveillut seesteisestä vauva-arjesta, kun käymme pitkillä vaunulenkeillä vauvan kanssa ja kotona vauva jokeltelee iloisena. Kummallakaan kerralla arki ei ole kuitenkaan mennyt kuvitelmieni mukaan.
Molempien synnytyksien jälkeen olen hukannut täysin itseni. Olen ollut väsynyt, kärttyinen ja poissaoleva. Olen ollut myös todella pettynyt itseeni äitinä. En ole osannut suorittaa vauvavuotta niin kuin kaikki muut tuntuvat osaavan ja olen tuntenut epäonnistuneeni äitinä.
Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kertoo muuten myös aivan huikealla tavalla elokuva Tully.
Mutta miksi mä en vaan usko itseeni? Miksi mä en anna itseni olla se keskiverto-oppilas, joka saa niitä keskivertonumeroita vaan annan itseni pettyä kerta toisensa jälkeen, kun en saanutkaan kiitettävää?
Se on asia, jota mä yritän nyt työstää. Mä yritän olla iloinen pienistä onnistumisista niin kotona kuin koulussa ja yritän oikeasti opetella eroon siitä epäonnistumisen tunteesta ja sellaisesta häpeästä, jota koen kun en ole muka tarpeeksi hyvä. Opettajatkin sanovat, ettei numeroita kukaan enää myöhemmin katsele. Paljon tärkeämpää on se, että todistus on taskussa ja tutkinto suoritettu.
Tiedän myös mun lasten olevan onnellisia ja rakastavan mua aivan kuten mäkin rakastan heitä, joten miksi mä edes yritän olla jotenkin erilainen. Tottakai voin koko ajan esimerkiksi miettiä tapoja, joilla oon enemmän läsnä arjessa ja sitten toteuttaa niitä, mutta ihan turhaan mä yritän olla jotenkin täydellinen äiti, kun lasten mielestä varmasti jo olen sellainen.
Epäonnistumisen tunteita myös vähentää onnistumiset ja oon onnistunut töissäni viime vuosina niin hyvin ja mua on kehuttu niin paljon, että se on ehkä myös auttanut rakentamaan itsetuntoa taas ihan eri tavalla paremmaksi.
*Kuvat monen vuoden takaa, kun lapset oli ihan minejä.
Osaatko sä iloita pienistä jutuista vai
kärsitkö epäonnistumisen tunteesta kuten minä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA ELÄMÄN YLÄ- JA ALAMÄKIÄ MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS