Tänään höpötellään hieman erilaisesta aiheesta, nimittäin retropelaamiseen keskittyvästä, täysin suomalaisesta lehdestä Retro Rewindistä.

Lehti on Suomessa varsin ainutlaatuinen, sillä täysin retropelaamiseen ja siihen liittyvään uusiotuotantoon keskittyvää lehteä ei ole toista ollut. Lehden taustalla on joukko pelialan moniosaajia, joilla on pitkä kokemus kirjoittamisesta, lehdenteosta ja niistä tärkeimmistä eli itse pelaamisesta ja välillä tervettä järkeä uhmaavasta intohimoisesta keräämisestä.

Retro Rewind pilkahti pelimaailman kartalle vuoden 2017 lopussa Mesenaatti.fi-joukkorahoitussivuston kautta, jossa hankkeelle etsittiin kiinnostuneita ennakkotilaajia ja samalla rahoitusta. Lehden tuotannolle vaadittava summa saatiin kasaan 2 kuukauden aikana.

Vuonna 2018 lehdentilaajat saivat nauttia kahdesta laadukkaasta numerosta. Lehdet tarjoavat laajan kattauksen erilaisia artikkeleita, esittelyjä sekä arvosteluita, joista jokainen lukija varmasti löytää itselleen kiinnostavia asioita. Lehti on suunnattu retropelaamisesta kiinnostuneelle ja sitä harrastavalle lukijakunnalle, mutta helppolukuiset artikkelit tarjoavat paljon sisältöä myös ihan uudellekin lukijalle. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita lehden toisessa numerossa julkaistu artikkeli Hugon taru, jossa käydään läpi miten TV:ssä interaktiivisesti katsojien puhelimella ohjailema peikko oikein saapui Suomeen ja kuinka se toteutettiin teknisesti 90-luvun puolivälissä. Hugo-peikko oli aikansa hitti ja monelle tuttu ilman muuta kosketusta pelimaailmaan.

Lehdessä myös arvostellaan retropelejä, joten lukijat saattavat törmätä niissä lapsuuden aikaisiin suosikkeihinsa tai keräilijät ja retropelaajat saattavat sitä kautta löytää uuden kiinnostavan kohteen ostoslistalleen. Retro Rewindissä käydään läpi myös peliuutuuksia, jotka ilmestyvät pelattavaksi vanhoille konsoleille.Niin hassulta kuin se kuulostaakin, ovat retropelit monelle harrastajalle enemmänkin elämäntapa ja siltä pohjalta syntyy edelleen uusia luomuksia vuosikymmeniä vanhoille laitteille.

Minulle lukijana lehti tarjoaa uusia näkökulmia pelialaan ja mahdollisuuden tutustua aiheisiin ja laitteisiin, joista ei muuten olisi kuullutkaan sekä löytää uutta kiinnostavaa pelattavaa vanhoille laitteille tai saada hieman lisää tietoa jo kokoelmissa olevista peleistä. Oma suosikkini lehdessä on ehdottomasti vakiopalsta Manun kummat vekottimet. Siinä esitellään Manu Pärssisen, yhden lehden tekijän, kokoelmiin eksyneitä vanhoja ihmeellisyyksiä, joita harvemmin tulee vastaan edes harrastajien keskuudessa.

Lehti on nimensä mukaisesti retroon keskittyvä, joten uudempaa pelaamista koskevia aiheita ei sen sivuilta löydy. Vain uustuotannosta kiinnostuneet joutuvat siis etsimään luettavaa muista medioista. Selkeästi suurin negatiivinen puoli on julkaisutahti. Tällä hetkellä 2 kertaa vuodessa ilmestyvä lehti pakottaa tilaajat melkoisen pitkiin odottelu pätkiin. Mahdollisten tilausmäärien noustessa on myös mahdollista, että lehti kolahtaisi postiluukusta hieman useamminkin, joten jää nähtäväksi millainen on sydämessään meneisyydessä olevan lehden tulevaisuus.

Lehden tekijät ovat sekä alan ammattilaisia että harrastajia, joten lehti myös näyttää yhtä aikaa siltä kuka sen on tehnyt sekä kenelle se on tarkoitettu. Niin sanotusti rakkaudesta lajiin on syntynyt hieno ja laadukas lehti, josta saamme toivottavasti nauttia myös pitkään tulevaisuudessa.

Tässä onkin hieno lahjavinkki niin perheen aikuisille kuin nuoremmillekin pelaajille. Modernilla peliteollisuudella on kuitenkin juurensa syvällä retropelihistoriassa, joten nuoremmatkin lukijat saattavat poimia uusia ajatuksia moderniin pelaamiseen tai perheen isä tai äiti löytää tiensä lapsuuden nostalgisiin pelihetkiin lehden sivuilta.

Retro Rewindin löydät verkosta https://retrorewind.fi/ sekä Facebookista https://www.facebook.com/retrorewindlehti

Varsin yleinen käsitys on että jos yritetään miellyttää kaikkia, lopulta kukaan ei ole tyytyväinen. Nintendo on kuitenkin rohkeasti lähtenyt toteuttamaan uusinta Pokémon-peliään hiukan tällä ajatuksella ja kokonaisuus on yllättäen varsin toimiva. Lasken itseni kuuluvaksi sellaisiin lokeroihin kuin Pokémon-fani, lapsesta asti Pokémon-piirrossarjaa intensiivisesti seurannut katsoja, Pokémon pelaaja, Pokémon Go-mobiilipelin pelaaja ja ensimmäisen generaation nostalgikko. Kun uusi peli tipahti pitkän odotuksen jälkeen postilaatikkoon, kolahti se samalla myös jokaiseen edellä mainituista lokeroista.

Nyt noin 10 tunnin pelaamisen ja alkuinnostuksen jälkeen Pokémon Gosta siirretyt uudet pelimekaniikat ovat tulleet tutuksi ja pelin kartta, tehtävät ja juoni löytyy jo selkärangasta. Peliä tahkotessa eteenpäin alkaa takaraivossa koputella kysymys kenelle tämä peli on suunnattu? Peli näyttää Switchin kautta TV:seen kytkettynä upealta, mutta samalla on onnistuttu pitämään kiinni alkuperäisen pelin hengestä. Näkyvin uudistus pelissä on aiemmin pensaikoissa näkymättömissä olleet pokémonit, jotka nyt ilmestyvät näkyviin osaksi näkyvää pelimaailmaa.

Pelissä hypätään matkaansa aloittavan Pokémon-kouluttajan lippiksen alle ja lähdetään tutkimaan Kantoksi nimettyä aluetta. Pelimaailman laajentuessa kohdataan erilaisia pokémoneja ja pyydystetään niitä. Pyydystettyjä pokémonejaan voi kehittää vahvemmiksi, jotta ne pärjäisivät alueella kohdattujen muiden treenaajien pokémoneja vastaan taisteluissa. Tärkeimmät ja vaikeimmat taistelut on eri kaupungeista löytyviä salipäälliköitä vastaan, jotka voittamalla pelaaja saa mukaansa salimerkin. Kaikki salimerkit keräämällä pelaaja pääsee Pokémon Liigaan, joka on pelin lopullinen tavoite. Pokémonit kehittyvät taisteluissa, mutta tärkeää on myös villien pokémonien pyydystäminen. Pyydystäminen on muutettu enemmän mobiilipelin mukaiseksi, jonka on luultavasti tarkoitus houkutella uuden sukupolven mobiilipelaajia muiden pokémon-pelien maailmaan. Luultavasti siitä syystä peli on päätetty uudelleen kohdistaa ensimmäiselle alueelle, jotta uudet sukupolvet voivat aloittaa matkansa ihan alusta.

Peliin on saatavilla Poképallon muotoinen peliohjain, jolla pelin hahmoa voi kontrolloida sekä pyydystää pokemoneja kättä heilauttamalla kuin heittäisi oikeaa palloa. Vuosikymmenien ajan lapset ja lapsenmieliset ovat halunneet oman, poképallon jolla voisi heittää ja pyydystää pokémoneja ja viimein se on mahdollista. Pallolla tähtääminen varsinkin liikkuviin pokemoneihin on välillä turhauttavaa ja ihan aina ei pallo, luonnollinen heittoliike ja pelin tunnistama liikerata täysin kohtaa. Heittäminen vaatii hieman totuttelua, mutta sillä pelaaminen on erittäin hauskaa. Pelin ja Pokéball Plus-ohjaimen voi yhdistää myös Pokémon Gohun, jolloin mobiili pelistä voi siirtää pokémoneja itselleen Switchiin. Ohjaimella Pokémon Gota voi pelata liikkeessä tai kiireessä helpommin, jolloin nappia painamalla peli yrittää napata pokémonin palloon tai pyöräyttää pokéstoppia ilman tarvetta kaivaa puhelinta taskussa. Erinomainen lisälaite siis Suomen pakkastalvessa pelaaville.

Peli näyttää upealta, uudet pelimekaniikat on hienosti tuotu alkuperäiseen peliin ja vanhasta Pokémon-fanista on hienoa päästä takaisin tuttujen ja alkuperäisten Pokémonien maailmaan. Peli ei kuitenkaan tarjoa hirveästi mitään uutta Pokémonien maailmaan jo enemmän tutustuneelle. Maailma ja sen tuomat haasteet on jo tuttuja ja ratkaistu. Pokémonit näyttävät upeilta, mutta ovat jo moneen kertaan nähtyjä.

Vastaus kysymykseen kenelle peli parhaiten sopii on uudet Pokémoneihin mobiilipelin myötä tutustuneet nuoret pelaajat, jotka haluavat lisätä tietojaan Pokémonien maailmasta ja tutustua sarjan alkuperään nykyteknologian voimin. Pokémon-fanit saavat kyllä uudesta pelistä hienon ja monipuolisen kokemuksen, mutta silti peli on vain maistiainen ja riman asetus sille uudelle pelisarjaa jatkavalle pelille, jota fanit odottavat. Let’s Go Pikachu ja sen sisarpeli Let’s Go Eevee on niin onnistunut, että odotukset uuteen maailmaan sijoittuvasta pääsarjaa jatkavasta pelistä asettuvat korkealle.