Ystäväkirja
0Huomasin Iidan matkassa-blogissa tällaisen kivan haasteen nimeltä ystäväkirja ja päätin vastata tähän itsekin.
Harrastukseni:
Mä en oikein tällä hetkellä harrasta mitään vaikka tykkäisin kyllä harrastaa.
Nuorempana harrastin kymmenkunta vuotta kuoroa ja se oli ihan ykkösharrastus. Tykkäsin laulamisesta tosi paljon ja tykkään edelleen. Oon monta kertaa miettinytkin, että pitäisikö uudelleen hakeutua laulamaan johonkin kuoroon, mutta jotenkin sosiaaliset tilanteet on vielä ahdistanut liikaa ja tämä on jäänyt.
Kotisohvalta harrastan kyllä bloggaamista ja lukemista. Kirjoja odottaa vino pino, mutta aikaa niiden lukemiseen ei aina ole tarpeeksi.
Erityistaito:
Hmmm. Mistähän löytäisi sen keinon, että osaa kehua itseään?
Mä sanoisin mun erityistaidon olevan sellanen peruspositiivisuus. Osaan yleensä ajatella asiat positiivisen kautta (ainakin hetken kuluttua tapahtuneesta) ja olen stressaamatta niitä liikaa. Asioilla on kuitenkin tapana aina järjestyä.
Erikoistuntomerkkini:
Tätä mietin tosi pitkään enkä millään meinannut keksiä, mutta kyllä mä sanoisin kova ääni. Puhun kovasti ja nauran kovempaa.
Voimabiisi:
Ellinoora – Elefantin paino. Tämä biisi auttaa aina vaikeissa hetkissä.
Tunnuslauseeni:
”Matkailu avartaa.”
Mua ei yleensä haittaa vaikka matkalla vähän eksyisi, koska yleensä silloin pääsee näkemään paikkoja, joita ei ehkä muuten tulisi nähtyä. Ehkä tätä voisi soveltaa myös työelämään.
Lapsuuden karkkimuisto:
Kesäinen asfaltti, liitulakut ja piirtelyt. Jokainen ysärillä lapsuutensa elänyt muistaa tän.
Muistan myös, että lauantaipussissa parhaita karkkeja oli ne KOVAT mustat autot, joita oli pussissa aina ihan liian vähän. Nykyään pussissa on tosi monta eikä ne autot oo enä kovia.
Keräilen:
Nuorempana keräilin posliiniesineitä ja Spice Girls-lehtileikkeitä. Jossain vaiheessa keräsin Pieni Merenneito-tavaroita.
Nyt minulla on ollut jo muutaman vuoden sellainen tavaraähky, että olen enemmänkin kerännyt avointa tilaa kaapeissa kuin tavaroita.
Voin kai sanoa kerääväni Cecelia Ahernin kirjoja vaikka minulla ei vielä niitä kaikkia olekaan.
Onneksi minusta ei tullut:
Au pauria. Lukiossa halusin au pairiksi ulkomaille, mutta sitten tulinkin itse raskaaksi ja haave jäi.
En vaihtaisi päivääkään esikoisen kanssa. No okei, ehkä koliikkia olisi voinut olla vähän vähemmän ja unta vähän enemmän. Mutta ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan.
Mitä todella haluaisin tehdä:
Haluaisin tehdä sisällöntuotantoa ihan työkseni. Osaksi se voisi olla tätä omaa somea ja osaksi vaikka jonkun yrityksen.
Haluaisin myös vierailla kaikissa kuudessa Disney-puistossa. Ehkä se on vielä joskus mahdollista.
Tapa viettää vapaailta:
Sohvalla peiton alla lukien jotain hyvää kirjaa tai katsoen lempisarjaa. Onneksi Jani tykkää samanlaisista illoista ja nämä on ihan meidän arkea.
Ennen internetiä oli mahtavaa:
Kun ei tarvinnut kokea mitään paineita sosiaalisesta mediasta, kuvien julkaisusta tai siitä miltä niissä kuvissa näyttää.
Nykyään paine on kova olla koko ajan läsnä.
Ennen internetiä oli kauheaa:
Karttapalveluiden puute puhelimessa.
Muistan yhdenkin Ruotsin reissun (ja aivan varmasti ystävänikin muistaa), kun kiersimme aivan hirveän matkan turhaan hotellille, koska meillä ei ollut kunnollista karttaa.
Nykyään on kiva, kun karttapalvelut on helposti käytettävissä.
Parhaat puoleni:
Positiivisuus, iloinen luonne, hymy ja sosiaalisuus. Tulen myös mielestäni helposti toimeen ihmisten kanssa.
Olen hyväksynyt, että:
Kaikkea ei ole pakko pystyä tekemään kerralla ja yksi ihminen ei veny määräänsä enempään paikkaan kerralla.
Olen myös oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että en aina onnistu kaikessa.
Kapinoin:
Selvästi ainakin perinteistä perhemallia vastaan.
Sain esikoiseni yksin 18-vuotiaana. Olin 10 vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin Janin ja muutettiin yhteen noin viikossa vaikka mulla oli 9,5-vuotias ja Janilla 2,5-vuotias lapsi. Saatiin yhteinen lapsi 5,5 vuotta sitten ja ollaan menossa naimisiin vasta tänä kesänä. Kaikki on siis tehty vähän väärässä järjestyksessä.
En mä tiedä kapinoinko mä oikeesti mitään vastaan. Ei nyt ainakaan tule mieleen mitään erikoista.
En osaa:
Uida kunnolla. Pysyn kyllä pinnalla, mutta tekniikka on täysin hukassa.
Oon monesti miettinyt uimatekniikkakurssille menemistä, mutta en ole ainakaan vielä mennyt.
Pelkään:
Yksin jäämistä. Onneksi tämä on helpottanut aika paljon, kun meidän parisuhde on ollut niin vakaalla pohjalla eikä tätä oikeasti tarvitse pelätä. Alkuaikoina olin kuitenkin tosi epävarma ja ehkä aika vaativa. Kesti pitkään luottaa siihen, ettei Jani ole menossa minnekään.
Murehdin:
Just nyt mä murehdin sitä voidaanko järjestää meidän häät elokuussa vai tuleeko taas uusia rajoituksia.
Rakastan:
Disneyn elokuvia, värikkäitä vaatteita, matkustamista ja kauniiden kirjojen kansia.
Ja tietty mun perhettä.
Jos olisin säätila, olisin:
Aurinkoinen ja kaunis kesäpäivä, joka voi muuttua hetkessä hurrikaaniksi.
Samaistun Encanton Tia Pepaan, joka muuntelee säätä mielentilojensa mukaan.
Jos olisin rakennus, mikä rakennus olisin:
Vaaleanpunainen rintamamiestalo, jonka lattia narisee ja katto vähän vuotaa, mutta joka on kuitenkin niin rakastettavan ihana, ettei sitä halua laittaa vaihtoon.
Parasta arjessa on:
Ihan se perusarki. Lautapelit lasten kanssa, lauantaisauna, telkkarin tuijotus lasten mentyä nukkumaan ja se, että joka yö saa nukkua jonkun vieressä.
Vaikka minun kohdalla se tarkoittaakin, että nukun meidän moottorisängyn petareiden välisessä kolossa joka ikinen yö, kun unissani hivuttaudun lähemmäs Jania.
Satavuotiaana aion:
Asua Ranskan maaseudulla, litkiä viiniä lounaalla ja kulkea silkkiaamutakissa vaikka koko päivän.
Oikeasti oon kyllä aika varma, että mä en vaivoineni elä satavuotiaaksi.
Unelmani juuri nyt:
Löytää töitä ja sen mukana jaksamista suorittaa international business-opinnot loppuun. Paljon ei olisi jäljellä, mutta paloin ihan loppuun viime vuonna.
Tänä vuonna haluankin panostaa omaan hyvinvointiin ihan kokonaisvaltaisesti.
Elämän tarkoitus on:
Olla onnellinen ihan omana itsenään.
Ihanaa keskiviikkoa just sulle!
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
LUE MYÖS:
8 faktaa minusta
Ajattelin palata blogin äärelle tämmöisellä kevyellä postauksella. Instagramissa kiertää haaste nimeltä 8 faktaa minusta ja päätin avata faktoja tänne hieman enemmänkin.
Instastooreissa kun ei viitsi ihan hirveästi kuvaa täyttää pelkällä tekstillä ja mulla sitä asiaa usein riittäisi liikaakin.
Jotkut faktat saattaa olla ihan tuttua huttua pidempään seuranneille, mutta yritän keksiä uusiakin.
1. Oon joissain asioissa superpihi
Ruokakauppaan käytän rahaa liiankin kanssa, mutta sitten pihistelen joissain asioissa ihan urakalla.
Varsinkin itseeni laitan rahaa tosi harvoin. En oikeastaan ikinä osta vaatteita normihinnalla vaan etsin omat vaatteeni aina kirppiksiltä tai alerekistä, jos edes raaskin itselleni mitään ostaa. Kengät kulutan puhki ennen kuin ostan uudet.
Hiuksia tykkäisin värjätä, mutta en raaski mennä kampaajalle. Ennen värjäsin itse, mutta nykyään en tee sitäkään. Viimeksi oon värjännyt hiukset yli vuosi sitten ja myös leikannut kampaajalla silloin. Oon venyttänyt ja venyttänyt kampaajalle menoa ja viime kuussa mulla meni hermot kuiviin latvoihin, joten napsaisin ne itse saksilla poikki. Ei ne mitenkään tasaiset ole, mutta ajaa asiansa.
Kyllä mä voisin maksaa siitä, että joku tekee hyvää työtä, mutta en oo löytänyt sellaista luottokampaajaa, jolla tykkäisin käydä ja sekin kasvattaa kynnystä mennä kampaajalle.
Ostan myös lähes kaikki lihat alehinnalla (-30% tai mielellään -60% tarroitettuja) ja esim lohta en oo tainnut ostaa koskaan täydellä hinnalla. Käyn kaupassa sellaiseen aikaan, että voin hyödyntää alet. Tottakai tämä vähentää myös ruokahävikkiä, joka ei oo yhtään huono juttu. Voisin hyvin ostaa lihat myös normihinnalla, mutta tykkään ostaa ne halvemmalla ja täyttää niillä pakastimen, josta sit pikkuhiljaa niitä käyttelen pois. Tälläkin hetkellä meillä on pakastimessa monta kiloa lohta, muut lihat alkaa olla aika lopussa.
2. mulla on nopea tahti lukea kirjoja
Pystyn lukemaan kirjan päivässä, jos haluan. Mulla on aika nopea tahti lukea ja saatan lukea parhaimmillaan neljä kirjaa viikossa.
Tämä kuitenkin vaatii oikeasti aikaa lukea ja jos on paljon häiriötekijöitä, ei se onnistu. Luen usein ruokaa laittaessa tai lasten mentyä nukkumaan. Ongelmana illalla lukemisessa on kuitenkin se, että jos kirja on hyvin kiinnostava, en malta mennä nukkumaan vaan luen vaikka koko yön. Vikan Potterin luin englanniksi ilmestymispäivänä. Hain kirjan kuudelta aamulla kirjakaupasta (oikeasti kuudelta aamulla, oli ennakkovaraus) ja ennen iltaa kirja oli ahmittu jo kertaalleen.
Nyt, lasten ollessa pieniä, ainainen väsymys on vähän rajoittanut lukemisharrastusta, mutta tiedän sen kyllä vielä palaavan. Kirjahylly on onneksi täynnä lukemista odottavia kirjoja.
3. rakastan yli kaiken joulua
Joulu on mun lempiaika vuodesta. Se odotus, jouluvalot, tunnelma, kaikki kauppojen joulukoristeet ja jouluherkut. Lahjojen antaminen, niiden pohdiskelu ja etsiminen. Siis oikeastaan kaikki joulussa on ihanaa.
Katson joululeffoja ympäri vuoden, luen joulukirjoja ja kun on ”lupa” fiilistellä joulua, oon ihan täpinöissäni. Viime jouluna mulla oli koronatartunta ja jouduin olemaan yksin joulun kotona, koska en halunnut viedä sitä perhejoulua muilta. Me kun yleensä juhlitaan joulua mun porukoiden luona isolla porukalla.
Onneksi joulu kuitenkin tulee joka vuosi ja ensi jouluun on enää alle 11 kuukautta aikaa.
Viime joulun alla (ennen koronatartuntaa) me käytiin Vivian kanssa Koiramäen joulussa ja se oli ihanaa! Oon monta vuotta haaveillut siellä käymisestä ja me oltiin Vivian kanssa molemmat ihan haltioissamme, koska paikka oli ihan kuin joulun ihmemaa.
4. leipominen ja kokkaaminen on mun intohimo, mut oon vähän sähläri keittiössä
Usein ne mun ruoat tai leipomukset ei ihan onnistu tai ainakaan näytä niin kauniilta kuin mitä oon aatellut. Mulla myös on tosi erilainen makuaisti kuin esimerkiksi mun miehellä ja hän lisää mun ruokiin aina suolaa. Tosin nyt mä maistan vielä huonommin, kun makuaisti ei ole vielä palautunut koronan jäljiltä.
Oon tänä vuonna yrittänyt leipoa leipää useamman kerran ja oon ollut niin ylpeä, kun ne on oikeasti onnistunut. Oon tehnyt riisipiirakoita, porkkanasämpylöitä ja jopa yhden gluteenittoman leivän.
5. Olen koukussa sokeriin
Siis mulla on ihan hirvittävä addiktio sokeriin. Varsinkin nyt, kun en maista oikein muuta kuin sokerin, etikan ja suolan, huomaan vetäväni sokeria ihan liikaa. Pahimmillaan oon joskus nuorempana (menkkakivuissani) vetänyt sokeria suoraan purkista lusikalla.
Oon yrittänyt opetella sokerikoukusta pois monta kertaa, mutta aina se on palannut. Mulla on niin huono itsekuri, että en oikeasti vaan pysy erossa sokerista. Tai suklaasta.
Yritän kuitenkin koko ajan olla enemmän aikuinen ja hillitä itseni (nimimerkillä paistoin just pannukakun).
6. halusin nuorempana muuttaa ulkomaille
Muistan suunnitelleeni lukiossa, että lähden au pairiksi lukion jälkeen, koska halusin muuttaa ulkomaille. En tietenkään lähtenyt, koska jäin kotiin hoitamaan omaa vauvaa (joka täytti tiistaina 17 vuotta, mihin tää aika häviää!). Ulkomaille muuttohaaveet väistyivät ja tykkään edelleen asua Kuopiossa.
Huomaan kuitenkin haaveilevani aika ajoin siitä, että lasten kasvettua voitaisiin Janin kanssa asua osa vuodesta ulkomailla. Olisi ihana asua jossain Italian tai Ranskan maaseudulla, jonkun pikkukylän lähettyvillä ja olla siellä ihan omassa rauhassa. En tiedä onko se vaan tämä elämänvaihe, kun kotona ei ole ikinä hiljaista ja haaveilen rauhallisesta paikasta. Olisi kuitenkin oikeasti aika kiva asua joskus edes hetki ulkomailla.
Tykkään kuitenkin tosi paljon Suomesta ja Suomen neljästä vuodenajasta, joten en usko, että koskaan haluaisin täältä kokonaan pois. Aivan hyvin voisin kuitenkin olla poissa aina pahimman siitepölyajan.
7. mun vatsa ei kestä enää vehnää tai muuta viljaa
Jostain syystä mun vatsa ei enää kestää vehnää tai muutakaan viljaa kuin gluteenittomana. Oon käynyt lääkärissäkin tän takia, mutta oikeaa syytä ei olla keksitty.
Mahdollisesti taustalla on ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS) tai sitten ei. Oon nyt sit syönyt monta vuotta jo pelkästään gluteenittomia tuotteita ja jos syön vehnää, tunnen seuraukset vatsassani pari seuraavaa päivää.
8. Oon luvannut itselleni, että ostan vähemmän mustia vaatteita
Mua on alkanut itseäni ärsyttämään, että vaikka rakastan yli kaiken värikkäitä vaatteita, mun vaatekaappi koostuu nykyään tosi tummista vaatteista.
Siksi oon tehnyt tänä vuonna itselleni lupauksen, etten osta enää mustia vaatteita -ainakaan montaa. Ostin mustan takin, mutta yritän olla nyt ostamatta oikeasti pelkästään mustaa.
Vaatteilla voi tuoda niin kivasti omaa persoonaa esiin ja mä haluan tulla esiin värikkäämpänä persoonana kuin mitä mun vaatekaappi antaa ymmärtää.
+bonus
Mun kaikkien aikojen lempparein sarja on Siskoni on noita (Charmed, tehtiin vuosina 1998-2006) ja oon katsonut nuorempana joitain jaksoja niin monesti, että muistan edelleen vuorosanat ulkoa. Mulla oli sarjan useampi kausi videokasetilla nuorempana ja katsoin ne videot suunnilleen puhki.
Ollaankin nyt katsottu sarjaa alusta uudestaan Janin kanssa, koska se löytyy vihdoin taas suoratoistopalvelusta (Amazon Prime video). Sarja on edelleen yhtä hyvä kuin aina ennenkin! Huomaan myös, että tykkään edelleen samoista hahmoista ja vihaan samoja kuin nuorempanakin. Useammassa sarjassa tämä on muuttunut sen mukaan minkä ikäisenä tai missä elämäntilanteessa oon sarjaa uudelleen katsonut, mutta ei näköjään tän kohdalla.
Hyvänä kakkosena suosikkisarjoista tulee Gilmoren tytöt, jonka oon nähnyt vähintään kymmenen kertaa ja rakastan sitä edelleen. Voisinkin muuten tehdä postauksen mun lempparisarjoista, jotka ei ikinä vanhene!
Oliko mitään uutta vai oliko kaikki 8 faktaa minusta ihan tuttuja?
TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA
LUE MYÖS: