Hae
Colour Outside the Lines

Anyone But You – rom-com, joka itkettää, naurattaa ja ihastuttaa

Mun ehdottomasti lempigenre elokuvista on rom-com eli romanttiset komediat ja pitkään aikaan mikään ei ole sykähdyttänyt samalla tavalla kuin uutuus Anyone But You.

Elokuva sai ensi-iltansa joulun välipäivinä eli se on pyörinyt Suomen leffateattereissa jo vajaan kuukauden. Me käytiin mun 18-vuotiaan esikoisen kanssa katsomassa elokuva viime viikonloppuna Helsingin Itiksen Luxe-salissa. Jos et muuten oo vielä kokenut Luxea, suosittelen käymään testaamassa! Siellä oli pehmeät penkit, joista saa nostettua jalkopään ylös ja kallistettua istuinosaa. Ihan mahtava kokemus. Penkit on myös leveämmät kuin normaalisti, joten vieruskaveri ei ole ihan niin kiinni sinussa kuin tavallisessa salissa.

Elokuvan alussa Bea (Sydney Sweeney) ja Ben (Glen Powell) tapaavat sattumalta kahvilassa. Kohtaaminen on perinteinen söpö, mutta hieman vaivaantunut kuten romanttisissa komedioissa aika usein. Heti elokuvan alussa pääsin mukaan elokuvan tunnelmaan ja tykästyin molempiin hahmoihin.

Kuva: CTMG

Parilla menee sukset ristiin aika pian elokuvan alussa, jonka jälkeen hypätään eteenpäin aikaa. Pari tapaa uudelleen sattumalta, koska Bean sisko Halle on menossa naimisiin Benin ystävän Claudian kanssa.

Isompi jymy-yllätys on, että häät järjestetään Australiassa, jossa Claudian äiti ja isäpuoli asuvat. Heillä on iso kartano, jossa hääseurue on yötä koko viikon (tai viikonlopun, aikajana unohtui jo) ennen häitä. Sen verran pitkän ajan kuitenkin, että ehtii sattua ja tapahtua paljon ennen häitä.

Bea ja Ben vihaavat toisiaan niin paljon, että se ei jää epäselväksi kenellekään kartanossa. Tämän takia muut yrittävät saada heitä yhteen ja lopulta sekä Bea että Ben kyllästyvät tähän, joten he keksivät juonen. He esittävät pariskuntaa muiden nähden, että muut lopettaisivat heidän painostamisensa.

Kuva: CTMG

Elokuva saa matkakuumeen Australiaa kohtaan nousemaan, koska maisemat ja lokaatiot ovat aivan upeita. Myös puvustus oli oikein onnistunut. Kuulin leffan jälkeen metrossa jonkun puhuvan myös mekoista, joita Bealla oli yllään elokuvan aikana. Itsekin oltiin niistä esikoisen kanssa juuri puhuttu. Bean vaaleansinisestä mekosta tuli mieleen hieman Kuinka hukata kundi 10 päivässä-elokuvan keltainen mekko. Hahmojen vastakkain asettelu on myös hieman samanlaista eli jos tuo elokuva lukeutuu sun lemppareihin, suosittelen katsomaan tämänkin!

Elokuvan juoni tempaa mukaansa alkusekunneilta asti eikä elokuva missään vaiheessa tunnu pitkältä. Usein elokuvissa tulee sellainen olo, että haluaisi katsoo kelloa ja tietää miten paljon elokuvaa on vielä jäljellä, mutta tätä katsoessa ei missään vaiheessa tuntunut aika pitkältä. Elokuva oli niin viihdyttävä, että naurettiin molemmat vedet silmissä useaan kertaan ja välillä niin raastava, että itketti. Kaiken kaikkiaan se kuitenkin oli ihana ja sympaattinen eikä siihen voinut olla rakastumatta.

Kuva: CTMG

Anyone But You pyörii edelleen elokuvateattereissa ja mä suosittelen sydämeni pohjasta, että käyt katsomassa sen. Jos oot kaivannut ihania elokuvia kuten ne parhaat 2000-luvun romanttiset komediat tai katsot niitä uudelleen ja uudelleen, on tämä elokuva sulle tehty!

Ja jos sun tekee mieli paistettua juustoleipää tämän elokuvan jälkeen, niin ymmärrän täysin. Niin teki minunkin.

Joko Anyone But You on katsottu? Tykkäsitkö?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA JA LEFFAVINKKEJÄ MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Disneyn Toive tulee elokuvateattereihin huomenna

Pieni merenneito on vihdoin elokuvateattereissa

Näin katsot Marvel-elokuvat ja sarjat tapahtumajärjestyksessä

Disneyn Toive tulee elokuvateattereihin huomenna

*Elokuva katsottu ennakkoon lehdistönäytöksessä.

Me päästiin lasten kanssa näkemään Disneyn Toive ennen ensi-iltaa viime viikolla. Ensi-ilta elokuvalla on huomenna.

Oltiin fiilistelty elokuvaa jo pitkän aikaa ja katsottu trailerikin varmaan vähintään kymmenen kertaa ennen kuin sain kutsun lehdistönäytökseen. Oltaisiin menty joka tapauksessa tämä elokuviin katsomaan, koska muistan mun lapsuudesta miten parasta oli, kun joulun aikaan tuli aina uusi Disney-elokuva (se oli sitä ysäri-Disneyn kulta-aikaa) ja käytiin joululomalla elokuvissa katsomassa aina ne leffat.

Lapset sekä minä oltiin tosi innoissamme ja leffa ei kyllä yhtään pettänyt odotuksia vaan oli vielä parempi kuin odotin. Mun mielestä Disney-elokuvien yksi paras ominaisuus on tarttuvat laulut ja tässä elokuvassa niitä oli tosi monta. Elokuvan soundtrack on meillä ollut jo kovassa kuuntelussa Spotifysta.

Kuva Disney

Disneyn Toive kertoo tarinan 17-vuotiaasta Ashasta, joka asuu Rosasin kylässä pienellä saarella. Rosasia hallitsee kuningas Magnifico, jolla on taikavoimia.

Jokainen Rosasin asukas luovuttaa kuninkaalle hartaimman toiveensa täytettyään 18 vuotta ja luovuttaessaan toiveensa he unohtavat mitä ovat toivoneet. Joka kuukausi kuningas pitää toiveseremonian, jossa hän täyttää yhden asukkaan toiveen. Ashan isoisä Sabino täyttää elokuvan alussa 100 vuotta, mutta hänen toiveensa ei ole vielä toteutunut.

Asha on hakenut paikkaa kuninkaan avustajana ja haastattelusta alkaa tapahtumien vyöry, jonka seurauksena Asha toivoo tähdeltä apua. Ja tähti vastaa.

Kuva Disney

Kuva Disney

Elokuva juhlistaa Disneyn 100-vuotista taivalta ja elokuvassa onkin todella monta easter eggiä eli piilotettua yksityiskohtaa, jotka jollain tavalla liittyvät Disneyn historiaan. Kaikkia ei ekalla katselukerralla ehkä edes huomaa, mutta oli joitain juttuja, jotka mulla pisti silmään ja osasta oli pakko hakea varmistus katselun jälkeen.

Ashalla on seitsemän ystävää, jotka ovat nyökkäys seitsemälle kääpiölle. Heillä on kaikilla sama väripaletti kuin kääpiöillä ja heidän nimensä jopa alkavat samoilla kirjaimilla kuin kääpiöiden nimet englanniksi. Heillä on myös jokaiselle jokin sama luonteenpiirre kuin kääpiöillä. Esimerkiksi Simon on hyvin unelias (kääpiö Unelias eli Sleepy).

Jossain kohtaa elokuvaa sulkakynä piirtää Mikki Hiiren pään ja näkyypä elokuvassa myös Peter Pan.

Kuva Disney

 Kuva Disney

Kuva Disney

Elokuvan animointi on upeaa ja se selvästi kehittyy elokuvan edetessä, joka on aivan varmasti nyökkäys Disneyn historialle. Aluksi taustat näyttävät hieman sumeilta ja siltä kuin ne olisi maalattu vesiväreillä, kun taas lopussa animointi näyttää hieman modernimmalta.

Elokuvassa on monta yllättävää juonnenkäännettä ja tämän takia se on mielekästä katsottavaa myös aikuisille. Itse haluan nähdä tämän vielä englanniksi, koska usein jotkut vitsit tai sanonnat ei käänny niin hyvin suomeksi.

Elokuvassa oli yksi kohta, joka pelotti meidän 7-vuotiasta eli hyvin herkkää ja nuorta lasta en veisi elokuvateatteriin tätä katsomaan vaan odottaisin, että elokuva tulee katsottavaksi Disney+ suoratoistopalveluun. Elokuvateatteriinhan saa viedä 4-vuotiaan katsomaan tätä, kun aikuinen on mukana.

Kuva Disney

Kuva Disney

Kuva Disney

 

Kuva Disney

Suosittelen kyllä käymään elokuvateatterissa katsomassa tämän, koska Disneyn Toive on liikuttava ja mukaansatempaava elokuvakokemus, joka näyttää upealta isolla screenillä. Tämä on täydellistä katsottavaa joulun välipäiville, kun lapset on lomalla koulusta.

Pidempään Disneyn elokuvia katsoneelle tämä on myös hauska kokemus, kun pieniä vihjeitä aiemmista elokuvista voi bongailla pitkin elokuvaa.

Kiitos Disney Suomi ja OSG Viestintä kutsusta katsomaan elokuvaa. Meidän 7- ja 11-vuotiaat (sekä 37-vuotias äiti) nauttivat elokuvasta alusta loppuun. Niin loppuun, ettei lähdetty ennen kuin ruutu oikeasti meni pimeäksi. Jos vaan jaksatte, niin suosittelen istumaan elokuvissa lopputekstien päättymiseen saakka, koska siellä on yllätys.

Onko Disneyn toive sun katselulistalla?

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN JOULUVALMISTELUJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS:

Kirjavinkkejä luettavaksi joulun aikaan

Ihanat ja helpot joulukoristeet kartongista

Kuivatut appelsiinit joulukoristeeksi