Kun olin pieni, molemmat vanhempani kävivät kokoaikatöissä. Perheeseemme kuului lisäkseni myös kaksi pikkuveljeä. Nuoremman pikkuveljeni syntymän jälkeen äitini opiskeli erikoistuakseen. Nuorempi veljeni oli vain noin kuukauden ikäinen, kun äitini opiskelut alkoivat. Meitä hoiti kotona mummomme eli äitini äiti. Mummo oli korvaamaton apu vanhemmilleni ja mummo varmasti hoiti meitä mielellään, koska oli jo eläkkeellä ja hänellä oli aikaa.

Muistan lapsuudestani myös kesät, jotka vietin serkkuni kanssa mökillä mummon ja ukin hoidettavana. En minä varmastikaan ihan joka kesä mökillä ollut heidän kanssaan pitkään, mutta joitain viikkoja kuitenkin. Vähän isompana olimme serkkuni kanssa kesät vuoroin meillä, vuoroin heillä. Saatoimme viettää kesälomasta yli puolet yhdessä ja rakastin sitä. Serkkuni asui kaukana, joten näin häntä vain lomilla ja joskus viikonloppuisin. Puhuimme pitkiä puheluita ja kirjoitimme toisillemme kirjeitä. Minulla on noista lapsuuteni ajoista isovanhempieni kanssa vain hyviä muistoja. En muista, että olisin kärsinyt koti-ikävästä tai tylsyydestä ikinä. Sen muistan, että mummo huijasi korttipeleissä joka kerta. Silti halusin pelata korttipelejä aina uudelleen.

Mummo, serkkuni ja minä mökillä.

Koulujen kesälomien aikaan monella työssäkäyvällä vanhemmalla onkin aikamoinen rumba keksiä lapsille päiviksi tekemistä tai pienemmille hoitaja. Pienimmät alakoululaiset kun eivät välttämättä ole koskaan olleet yksin kotona.

Facebookin ihmeellisessä maailmassa törmäsinkin joskus keskusteluun kesälomista ja siitä ovatko lapset olleet pidempiä aikoja hoidossa jollain. Kommentoin tähän keskusteluun kertomalla meidän tällä hetkellä 7-vuotiaan keskimmäisen olleen pari kertaa kesässä mummin luona viikon kerrallaan jo 2-vuotiaasta lähtien. Sain vastaukseksi kymmenisen kauhistunutta kommenttia siitä, ettei edes 5-vuotias ole vielä tarpeeksi iso olemaan erossa vanhemmistaan edes kahta yötä kerrallaan.

Anteeksi nyt kaikki kauhistuneet kommentoijat, mutta minun mielestäni kyllä on. Bea menee innoissaan mumminsa luo, missä saa mummin jakamattoman huomion, kun kotona huomiosta on kisailemassa kaksi muutakin lasta. Hän olisi mummin kanssa varmaan mielellään pidempäänkin kuin viikon kerrallaan. Mummilassa harvoin iskee ikävä, joka jo on minun mielestäni yksi merkki siitä, että lapsi on kypsä olemaan yökylässä.

Serkkuni ja minä. Jostain syystä minä olin aina prinssi ja serkkuni prinsessa. Ehkä se johtui äitini minulle leikkaamasta pottakampauksesta.

Viime kesänä Bea olikin mummin luona kaksi viikkoa yhtä soittoa, joista toisen myös Vivia oli mukana. Heillä sujui oikein mainiosti, mutta tämäkös vasta aiheuttikin someraivon. Alle 2-vuotias viikon poissa kotoa oli joillekin ihmisille aivan liikaa. Sain itse osakseni osan tästä raivosta, kun minun vanhemmuuttani kommentoitiin ja arvuuteltiin mitä minä sen vapaaviikon meinasin tehdä. Joidenkin mielestä se oli selvä merkki siitä, että minä halusin juhlimaan rauhassa, kun lapset ovat mummilla hoidossa.

Tiedättekö mitä minä tein sen viikon? Nukuin. Ja nukuin vielä vähän lisää. Nautin hiljaisuudesta, nukuin aamuisin pitkään ja keräsin itseäni. Se oli ensimmäinen kerta yli kahteen vuoteen, kun nukuin edes yön kertaakaan heräämättä. Ja kuulkaa kun kerron, että se oli muuten ihan mahtavaa herätä kerrankin virkeänä. Kun haimme taaperon kotiin mummilasta, olin virkeä ja jaksoin touhuta lapsen kanssa ihan toisella tavalla.

Äitiydestä ei voi ottaa lomaa. Äitiys on kokoaikainen työ, johon olen ihan itse halunnut. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö joskus saisi ottaa hengähdystaukoja, kun isovanhemmat haluavat lapsia hoitaa. Yleensä se tarkoittaa sitä, että lapset menevät hoitoon ja me menemme Janin kanssa leffaan tai syömään ja meillä on puhelin koko ajan lähellä, jos lapsilla onkin jokin hätä ja joudumme lähtemään aiemmin takaisin kotiin. Ei näin ole vielä kertaakaan käynyt, mutta on siinä silti aina vähän varpaillaan. Kun lapset lähtevät mummin kanssa vaikka mökille, pystyn rentoutumaan ihan erilailla, koska lapset ovat niin kaukana, ettei ihan jokaisesta pikkuitkusta meille soiteta.

Myös Melissa oli pienempänä mummin ja ukin kanssa reissussa kesäisin. Melissa kävi myös tätini luona usein viikonloppuja tai kesälomalla viikon. Tätini on ihan ihmeellinen keksimään lapsille tekemistä. Hän esimerkiksi järjestää lapsille aina Amazing Race-kisat, joissa pitää tehdä erilaisia tehtäviä päästäkseen maaliviivalle. Siitä asti, kun Melissa oli tarpeeksi iso kulkeakseen yksin junalla, on hän joka hiihtoloma käynyt kummitätinsä luona lomalla. Ihan huippua, että hän edelleen rakastaa siellä käymistä.

Minä ja Sami-koira mummolassa.

Entisenä totaaliyksinhuoltajana voin kertoa, että oli ihanan vapauttavaa saada joskus myös sitä omaa aikaa ilman lasta. Ilman vanhempiani, tätiäni ja Melissan ihanaa kummitätiä tämä ei olisi onnistunut kovinkaan usein tai tuskin ollenkaan.

Olemmekin siitä onnekkaita, että meidän lapsillamme on isovanhempia, jotka haluavat hoitaa lapsiamme, kun tarvitsemme apua. Vaikka isovanhemmat ovat edelleen työikäisiä, he hoitavat lomilla ja vapaa-ajallaan mielellään lapsiamme – ihan omasta tahdostaan. Kaksi pienempää tyttöä kävivät mummilassa taas viikon maaliskuussa, kun mummilla oli talviloma. Me pääsimme Janin kanssa kauan odotetulle Tukholman reissulle ihan kahdestaan.

Onhan se rentouttavaa olla lapsista erossa viikko, mutta kyllä heitä myös kaipaa todella paljon. En varmaan osaisi ollakaan heistä kauemmin kerralla erossa kuin pakon edestä. Kirjoitin näistä asioista hetki sitten myös, kun pohdin olenko itsekäs totaaliyksinhuoltajana.

Auttavatko teillä isovanhemmat lasten hoidossa?

Toivottavasti kaikilla äideillä on ollut ihana äitienpäivä!